Projektini 79. työpäivä kuulosti jo etukäteen mielenkiintoiselta, sillä titteliksi oli kerrottu elektroniikkatestaaja. Elektroniikka kiinnostaa, joten mielenkiinnolla odotin myös tulevaa päivää. Työnantajani toimipaikka sijaitsee Helsingin Maununnevalla, ja yritykseni nimi on PPO-Elektroniikka Oy. Päivän pomona oli markkinoinnista vastaava Tiina Ohtonen.

Tiina Ohtonen

Tiina Ohtonen

PPO-ELEKTRONIIKKA OY

PPO-Elektroniikka Oy tarjoaa asiakkailleen ammattitason paikannus-, seuranta-, videovalvonta-, vesivuotohälytys-, palonilmaisu-, sammutus- ja rikosilmoitinjärjestelmät sekä langattomat ohjaus- ja hälytysten siirtolaitteet 35 vuoden kokemuksella. Yrityksen tuotteet ja ratkaisut ovat suunniteltu erityisesti vahinkojen ennaltaehkäisyyn ja turvallisuuden parantamiseen.

Suunnittelun ja valmistuksen lisäksi PPO maahantuo maailman johtavien yritysten turvatekniikkaa. Yritys vastaa useimpien päämiesten tuotteiden myynnistä Skandinaviassa ja Venäjällä. PPO-Elektroniikalla on omat toimistot Helsingin lisäksi myös Pietarissa ja Moskovassa.

Tutustu PPO-Elektroniikan kotisivuihin klikkaamalla tästä.

PÄIVÄNI ELEKTRONIIKKATESTAAJANA

Normaaliin tapaan nappasin Eliaksen kyytiin Helsingin keskustasta, josta suuntasimme päivän duunipaikalle. Työnantajan hieno liikekiinteistö löytyi helposti, ja meidät vastaanotti jo ulko-ovella iloisesti päivän pomomme, markkinoinnista vastaava Tiina Ohtonen.

Sisälle päästyämme huomio kiinnittyi ensimmäiseksi puhtaisiin ja todella valoisiin tiloihin. Vaikka tila oli todella valoista, valo ei ollut häiritsevä. Myöhemmin selvisi, että käytössä on työnantajani maahantuoma valaisinjärjestelmä. Tällainen pitäisi olla kaikilla työpaikoilla. Kannattaa käydä tsekkaamassa!

Tiina ryhtyi kuvaajaksi

Tiina ryhtyi kuvaajaksi

Mutta asiaan. Ensimmäiseksi meidät esiteltiin paikalla olevalle henkilökunnalle sekä toimitusjohtaja Timo Ohtoselle. Samalla hieman silmäiltiin toimitiloja ja yrityksen valmistamia tuotteita. Tarkemman kuvauksen saimme kuitenkin alakerrassa pidetyssä palaverissa pullakahvien kera.

Yrityksen tuotteista voisi kirjoittaa kokonaisen blogin, mutta mainitsen tässä nyt vain muutamia ennen kuin kirjoitan varsinaisesta työpäivästäni. Ekana mieleeni tulee mm. sähkökaappeihin laitettava palonsammutustarra, joka sammuttaa alkavan palon. Toisena mieleeni tulee kengänpohja, jossa on seurantalaite. Tämä sopii hyvin esimerkiksi muistisairaille. Mutta yksi parhaimmista keksinnöistä oli mielestäni langaton vesivuotohälytysjärjestelmä.

James Bond -tuote. Kengänpohja seurantalaitteella

James Bond -tuote. Kengänpohja seurantalaitteella

Langaton vesivuotohälytysjärjestelmä on suunniteltu minimoimaan monesti kalliiksi tulevat vesivahingot, johtuvat ne sitten haljenneesta putkesta, astianpesukoneen rikkoutumisesta, viemärin tukkeutumisesta tai mistä tahansa. Hälytinjärjestelmä sopii mainiosti myös taloyhtiöille sekä kotitalouksille, ja siihen voidaan liittää myös palovaroittimet. Kun vesivuoto tulee, lähtee siitä hälytys haluttuun paikkaan tekstiviestillä. Viestin voi toimittaa esimerkiksi huoltomiehelle, itsellesi tai vaikka samalla kaikille osapuolille. Tämän avulla vesivahingot pystytään minimoimaan kun ne huomataan lähes välittömästi. Tuotteen myyminen on kuitenkin osoittautunut haastavaksi, sillä rakennusyhtiöt eivät halua sitä omiin taloihinsa, eivätkä isännöitsijätkään oikein lämpene ajatuksesta. Vesivahinkojen korjaaminen on miljoonabisnes, joten jos tämä laite minimoisi vahingot, olisi se suoraan pois rakennusyhtiöiden ja isännöitsijöiden lompakosta. Raha siis päättää. Se on harmi.

Langaton vesivuotohälytysjärjestelmä

Langaton vesivuotohälytysjärjestelmä

Mutta sitten itse työpäivään. Työnantajani on kehittänyt sairaaloihin laitteen joka estää sähköpiikkien syntymisen. Tämä siis pelastaa henkiä. Yhtenä esimerkkinä on leikkaussalit. Jos kirurgi on vaikka ihmisen sydämen kimpussa, niin kuolettava sähköisku on sellainen, minkä sinä saat vaikka ovenkahvasta, hissinapista tai toisesta ihmisestä. EU on määrännyt tämän laitteen pakolliseksi kaikkiin Euroopan sairaaloihin, mutta kaikki maat eivät vielä noudata tätä. Jos kuoleman syy on vaikka se pieni sähköpiikki, niin sitä ei voi näyttää jälkikäteen toteen millään tavalla, eli sairaalaakaan ei voi syyttää. Tämän vuoksi laitetta ei pidetä maailmalla tärkeänä. Onneksi Suomi ei kuitenkaan leiki ihmishengillä ja PPO-Elektroniikan laite löytyykin Suomen sairaaloista.

PPO yrittää saada laitteet ainakin kaikkiin EU:n alueen sairaaloihin tulevaisuudessa, ja näitä kyseisiä laitteita minäkin tänään testasin ja kasasin.

Työkaveriksi sain Eetu Hämäläisen. Piirilevyt tulevat alihankintana, jonka vuoksi PPO testaa jokaisen käsipelillä yksitellen. Piiri otetaan telineestä ja asetetaan testialustalle. Tämän jälkeen tehdään useampia eri testejä, joilla varmistetaan toimivuus. Tämän yhteydessä piiriin ladataan myös PPO:n kehittämä softa.

Eetu kasaushommissa

Eetu kasaushommissa

Kasausvaiheessa piiriin muuntajaan ja piirilevyn taakse liimataan tarra josta ilmenee mm. sarjanumero. Sen jälkeen piiri ja näyttö pujotetaan kotelon sisälle ja takakansi laitetaan paikoilleen. Kotelon päälle liimataan vielä kerran sarjanumero ja näytön näppäimistöjen kohdalle opastarrat. Sitten vain etupaneeli kiinni ja laite on valmis laatikkoon pakattavaksi.

Tätä testausta tehtiin koko päivä, jatkoin sitä vielä silloinkin kun muut lähtivät lounaalle. Itsellä ei ollut nälkä niin mielelläni jäin hommiin. Noita laitteen kuoria myös kasattiin pienemmistä osista ja poistettiin ylimääräisiä kohtia sen mukaan, mitä ohjeet milloinkin sanovat. Tästä en nyt kirjoita sen enempää, mutta käsipelillä homma oli suhteellisen hidasta, mutta vain siten laatu pysyy täydellisenä.

Testaus käynnissä

Testaus käynnissä

Melkein jo kasattu laite

Melkein jo kasattu laite

Tältä se näyttää valmiilta...

Tältä se näyttää valmiilta…

Sitten laite laatikkoon ja asiakkaalle

Sitten laite laatikkoon ja asiakkaalle

Sain kasattua kaikki kesken olevat laitteet, joten siirryimme vielä ennen päivän päättymistä alakertaan kahville ja arvioimaan PPO:n uutta, pian julkaistavan nettisivun ulkoasua. Näitä on arvosteltu, testattu ja katseltu tänä vuonna hyvin paljon, kuten myös aiemmassa elämässänikin. PPO:n uusi nettisivu oli aika täydellinen. Siinä ei ollut mitään liikaa, mutta siitä selvisi heti, että kyseessä on kotimainen ammattilainen. Ei siis muutoksia!

Siinä oli tämä kiva ja mielenkiintoinen päivä. Kannattaa myös kysyä PPO:lta lisää valaisinjärjestelmästä. Sitä ei voi ymmärtää näkemättä.

Kiitos tästä päivästä PPO-Elektroniikka Oy, Tiina, Timo, Petri, Kimmo, Antti, Eetu ja Markku.

PPO:lle on tulossa uudet kotisivut

PPO:lle on tulossa uudet kotisivut

PPO-Elektroniikka Oy

PPO-Elektroniikka Oy

Saimme mukaan kasan esitteitä

Saimme mukaan kasan esitteitä

Toimitusjohtaja Timo Ohtoen oli yksi projektini mukavimmista toimareista

Toimitusjohtaja Timo Ohtoen oli yksi projektini mukavimmista toimareista

Kun laitetta testataan, kone näyttää reagoiko laite ongelmiin kuten pitää

Kun laitetta testataan, kone näyttää reagoiko laite ongelmiin kuten pitää

Made in Finland

Made in Finland

PPO:n tuotteita

PPO:n tuotteita

Tekniikka mahtuu nykyään aina vaan pienempään ja pienempään tilaan

Tekniikka mahtuu nykyään aina vaan pienempään ja pienempään tilaan

PPO oli mielenkiintoinen työpaikka ja työpäivä

PPO oli mielenkiintoinen työpaikka ja työpäivä