Sain kasaan projektini 46. ammatin työskenneltyäni päivä yksityisetsivänä. Tosin se saattoi olla myös aamu tai ilta, tai ehkä se oli yö. Pomonani oli yritys joka ei halua nimeään julki, eikä myöskään toimeksiantajaa saa paljastaa. Voisin sanoa kuten elokuvissa; “I Could Tell You, but Then I’d Have to Kill You”. Olette ehkä nähneet elokuvista yksityisetsivien hommia, mutta nehän on vain elokuvia. Tosielämässä yksityisetsivä työ on juuri kun elokuvissa, heh.

TYÖNANTAJANI

Työnantajana on yritys, joka on toiminut pitkään alalla tarjoten etsivä- ja turvallisuuspalveluita yrityksille, yksityishenkilöille ja muille tahoille.

PÄIVÄNI YKSITYISETSIVÄNÄ

Ihan alkuun pitää sanoa, että julkaistavat valokuvat eivät välttämättä liity mitenkään työtehtävään, ja kuvat on saatettu ottaa ihan toisena päivänä. Myös kuvissa olevat mahdolliset tunnisteet on käsitelty, tai niitä ei ole. Kuvista ei siis voi päätellä mitään muuta kuin sen, että työtehtävä tapahtui Helsingissä, tai ainakin pääkaupunkiseudulla. Ehkä. Kirjoitan blogissa yhdestä henkilöstä, mutta mahdollisesti kohteita oli enemmän.

Elokuvissa salaiset tapaamiset on usein parkkihallissa

Elokuvissa salaiset tapaamiset on usein parkkihallissa

Tapaaminen oli sovittu yrityksen käyttämään ”neuvottelutilaan”, jossa käytiin läpi mitä työnkuvaan kuuluu, mitä tulen kokemaan, mistä saan kirjoittaa jne. Myös toimeksiantajalla oli tieto minusta, ja se oli heille ok. Minulle esiteltiin myös välineitä ja varusteita joita yrityksen henkilökunta käyttää eri työtehtävissä. Ei nyt suoranaisesti ihan James Bond -kamaa, mutta hurrrjan hienoja laitteita sitä on. Ei ole ikinä tarvinnut ajatella tämän alan käytäntöjä, mutta uskomattoman hyvin kaikki suunnitellaan. Esimerkiksi suojelutehtävissä mietitään hyvin tarkkaan mitä tehdään, mihin aikaan, kauan mihinkin menee aikaa ja kaikki mahdolliset uhkakuvat. Aina on suunnitelma A, mutta on myös B, C, D ja E. Ehkä jopa vielä enemmän. Kaikki tietävät aina,mitä tehdä ja miten toimia, jos yksi suunnitelma satuu vesittymään. Myös kaikki seurantasuunnitelmat ja muut jutut ovat kuin suoraan elokuvasta. Aivan käsittämättömän mielenkiintoinen ala. Harmi, etten voi kertoa ihan kaikkea, ja harmi, ettei minulle kerrottu ihan kaikkea.

Varjostuksessa ei ajeta seurattavan puskurissa kiinni eikä polteta kumia kurveissa

Varjostuksessa ei ajeta seurattavan puskurissa kiinni eikä polteta kumia kurveissa

Mutta päivän tehtävään. Työnantajani oli palkattu seuraamaan erästä henkilöä tai henkilöitä, jonka tai joiden epäiltiin mahdollisesta rikollisesta toiminnasta. Seurattu henkilö on toimeksiantajan palkkalistoilla. Ihan ensimmäiseksi piti löytää kohde. Se kävi yhtä kätevästi kun soittaisi numeropalveluun ja kysyisi jonkin henkilön puhelinnumeroa. Tosin aina ei näin ole, joskus henkilö voidaan etsiä kuukausia ilman tuloksia. Tänään oli kuitenkin onni matkassa ja kohde löydettiin.

Mukana projektissa oli useampi henkilö ja kulkuneuvo, joten tarkkailija vaihtuu aina välillä. Myös vaatteiden tai kulkuneuvon vaihtaminen estää tai vähentää mahdollisuutta, että kohde voisi huomata tarkkailijat. Itse tarkkailu on sitä tylsää hommaa, mutta tarkkana siinä pitää olla jatkuvasti. Ei paljon donitseja näkynyt.

Koska en voi juurikaan kertoa mitään itse toimeksiannosta, jää tämä blogi pitkälti lukijoiden mielikuvituksen varaan. Vaikka tämä ei ollut ihan kamalan dramaattinen tehtävä näille ammattilaisille, oli tämä kuitenkin ihan heidän perusduunia. Kaikki tarvittavat tiedot on toimitettu toimeksiantajalle, ja he päättävät mahdollisista jatkotoimista. Aina ei poliisia haluta sotkea tapauksiin, vaan on järkevämpää sopia asiat osapuolten välillä. Tällä vältetään esimerkiksi mahdollinen julkisuus, joka ei kuitenkaan ollut tämän toimeksiantajan syy käyttää etsiviä… ehkä. Tosin en voi kertoa edes sitä, oliko kohde syyllinen muuta kun ylinopeuteen. Suomessa kun se on oikeuslaitos joka päättää tällaiset asiat.

Helsinki

Helsinki

Tämä olisi kuitenkin kaikin puolin ihan älyttömän mielenkiintoinen ammatti, varsinkin jos työtehtävät muuttuvat. Jos seuraat vuodesta toiseen vain aviorikoksesta epäiltyjä, lähtee tästäkin ammatista se oma hehkunsa. Ihan kuten poliisin ammattikin on mielenkiintoinen, mutta jos se on päivästä toiseen juoppojen kuskaamista niin alkaa se varmaan maistumaan puulta.

Mutta.. hienoja laitteita ja aikamoista ammattitaitoa. Jos joskus tulee tarve yksityisetsivälle, niin ei muuta kun Googlettamaan alan yrityksiä.

Tällainen titteli tällä kertaa.

3 5 6 7 8 9 10 11 12