Tämä työpäivä oli jälleen Lahdessa, eli osa kiertuattemme. Prisma oli erittäin mukana työpaikka, joskin kokemattomalle varsinkin hyllytys oli raskasta. Tottuuhan siihen kun sitä tekee, mutta hyvin fyysistä työtä se oli. Tässä alla kirjoitus työpäivästä, jonka kirjoitin heti päivän jälkeen.

Projektin 32. työpäivä oli eiliseen tapaan Lahdessa, ja työnantajana oli Prisma. Päivä alkoi Lahden Launeen Prismasta kello 9 tittelillä myyjä, ja pomonamme oli Katja Järvinen. Tänään tosin olimme paikalla myöhässä, joka olikin ensimmäinen myöhästyminen projektin aikana. Automme oli yön hotellin parkkihallissa, ja aamulla joku työmies oli parkkeeranut autonsa ulosmenon eteen, joten jouduimme vartin metsästämään auton kuskia. Olimme Prismassa neljä minuuttia myöhässä.

Prisma Laune

Prisma Laune – (kuvat Studio ihana)

PRISMA

Prisma on koko kansan hypermarket, jonka valikoimiin kuuluu päivittäistavarat sekä pukeutumisen, asumisen, vapaa-ajan ja kodintekniikan tuotteet. Prismasta saat siis kaiken tarvitsemasi – helposti ja edullisesti yhdellä ostoskerralla.

Launeen Prisman palvelutiskiltä voit ostaa maankuulut Chef Wotkin’s -lihatuotteet, tuoreet kalat ja lämpimät grillituotteet. Lisäksi Riitan herkun juustopisteeltä löydät laajan valikoiman herkullisia erikoisjuustoja, jonka lisäksi Fazer-jauholeipomo paistaa tuoretta leipää viikon jokaisena päivänä, myös sunnuntaisin.

Launeen Prisma-keskuksessa palvelee myös Hesburger, Prisma Café, PizzaBuffa, DNA, Elisa, Care luontaistuotekauppa, Faunatar sekä pesula Pikapuhto. Prisma Launeen piha-alueelta löydät ABC Pesukadun, jossa autosi puhdistuu nopeasti.

Tiesitkö, että ensimmäinen Prisma aukaistiin jo vuonna 1972 Jyväskylässä, ja vuonna 1988 S-Ryhmä alkoi kokoamaan kauppojaan valtakunnallisen ketjun alle. Vuonna 2016 Prismoja on jo 64. Prismalla on myymälöitä myös Virossa, Latviassa, Liettuassa ja Venäjällä. Prisman slogan on ”HYVÄ MUTTA HALPA”.

Siirry tästä Prisman kotisivuille.

PÄIVÄNI MYYJÄNÄ

Päiväni myyjänä oli siis torstaina Lahden Launeen Prismassa, ja työpäivä alkoi neljä minuuttia myöhässä kello 9:04. Meidät vastaanotti Prisman kalatiskin luona Katja Järvinen, joka toimi myös tämän päivän pomona. Ensimmäiseksi siirryimme varaston kautta toimistoon, jossa saimme päällemme Prisman työpaidat, hanskat sekä mattoveitsen.

Katja esitteli meille varastotiloja, kylmätilat ja ensimmäisen työpisteemme, jossa saimme työkaveriksi Timo Suden. Tehtävänä oli purkaa lavalta tuotteet noin 30 metriä pitkään hyllyyn. Helppo homma, eikö vain? Ensimmäiseksi laatikosta paljastui pussikastikkeita montaa eri sorttia. Kesti yllättävän kauan, että löysin hyllystä paikan johon tuotteet kuuluu. Kun paikka löytyy, se pitää nopeasti järjestellä, ja uudet tuotteet pitää asetella ohjeistuksen mukaan. Esimerkiksi nämä kuivakastikkeet oli pakattuna siten, että kun kannen ottaa laatikosta pois, jää laatikosta teline joka hyllyyn laitetaan, jolloin kuluttajan on helppo poimia tuote mukaansa. Jos hyllytila on rajallinen, pitää tuotteet pystyä asettelemaan siten, että ne sopivat niille varattuun tilaan. Välillä laatikot joudutaan ottamaan pois ja järjestämään tuotteet uudelleen, jotta ne saadaan laitettua siististi, ja siten, että ne mahtuvat omalle hyllypaikalle. Tässä kaikessa menee yllättävän paljon aikaa kun kokemusta ei ole. Eli ei tämä ollutkaan niin helppoa kun voisi kuvitella.

Katja Ja Timo

Katja Ja Timo

Meitä ohjeistanut Timo oli kokenut hyllytyksessä, ja muistikaan ei ollut kamalan heikko. Oli kyse mistä tuotteesta tahansa, Timo muisti mikä on käytävän numero, mikä hylly ja missä kohtaa hyllyä tuote on. Eri tuotteita kun voi olla Prismassa yli 60 000, niin vähän se vaatii kapasiteettia päästä jotta kaiken muistaa. Hyllytyksen lomassa asiakkaat tulevat kysymään myyjiltä jotakin muutaman minuutin välein. Yleensä mistä mikäkin tuote löytyy. Kun minulta kysyttiin neuvoa, jouduin aika paljon tsuumailemaan missä hyllyrakosessa tuotetta on. Jos en nähnyt heti missä tuote voisi olla, kerroin miksi olen Prismassa tänään, ja ohjasin kyselyt toiselle myyjälle.

Prismoissa on automaattinen tilausjärjestelmä, eli järjestelmä tietää jatkuvasti paljonko tuotetta on jäljellä, mikä on sen menekki ja milloin on aika tilata lisää. Kamat saapuvat Prisman varastoon, josta ne siirtyvät lähes heti hyllytykseen. Tavaran määrä jota Prisma myy on ihan uskomaton. Hyllytystä tehdään jatkuvasti, juhlapyhinä myös öisin. Hyllyt tyhjenevät sitä mukaan kun sinne saa uutta tavaraa. Tietenkin se on koko liiketoiminnan idea, mutta asiakkaana sitä ei tajua kuinka paljon hyllytystä tehdään. Se on siis loputonta duunia.

Banaania, banaania, banaania poskeen

Banaania, banaania, banaania poskeen

Kun kastikkeet ja pastat oli siirretty lavalta omiin hyllypaikkoihin, siirryimme pakasteosastolle. Täällä oli 13 ihmistä tyhjentämässä pakasteita hyllyyn. Nämäkin hyllyt ja pakastealtaat olivat varmaan 20-30 metriä pitkiä, ja niitä oli useita. Tyhjennettäviä lavoja ja rullakoita oli paljon, sillä niin jäätelöhyllyt kuin pakasteruoka-altaatkin olivat huvenneet. Touhuun mukaan hyppääminen tapahtui vaivatta, mutta työtahtini ei ollut niin kova kun muilla. Jengi tietää ulkoa missä mikäkin tuote on, mutta minulla ei ollut hajuakaan, joten juoksin ristiin rastiin etsien missä on Mummon pakastemuusipussit. Jonkin verranlaatikoita ehtisin tyhjentää, ennen kun kaikki oli jo valmiina. Hyllyt notkuivat taas jäätelöistä ja altaat paisuivat erilaisista pakasteista. Nyt riittää taas asiakkailla ostettavaa, kunnes aamulla on vuorossa pakasteiden täydennys uudelleen. Ihmismäärä oli pakasteiden laitossa suuri, jotta mikään tuote ei ehdi sulamaan. Jos tätä tekisi vain pari ihmistä, niin jäätelöistä tulisi nopeasti maitoa.

Pakasteiden laittaminen

Pakasteiden laittaminen

Prismat ovat kaikki tehty samalla kaavalla, vaikka toiset ovatkin suurempia ja toiset pienempiä. Laatu on kuitenkin kaikissa sama, ja se on aina loistava. Jos jossakin tuotteessa on kulma kasassa, se otetaan pois myynnistä. Jos on edes epäilys, että jokin tuote ei ole myyntikuntoinen, se otetaan pois myynnistä. Tämä ja koko Prisman tehokkuus selittää sen, että itse asiakkaana en ole koskaan pettynyt Prismaan. Enkä puhu tällaista nyt vain koska olin päivän Prisman myymälässä, vaan se on ihan totta. 80% tavaratalokäynneistäni on suuntautunut Prismaan viimeisten parin vuoden aikana. Tämänkin vuoksi oli kiva päästä tänne hommiin, jotta sain nähdä mitä kulissien takana tapahtuu.

HYVÄ MUTTA HALPA.

HYVÄ MUTTA HALPA.

Pakasteilta menimme lounastamaan eiliseen työpaikkaamme, eli Prisma Cafén buffaan. Lounaan tarjosi Prisma ja pomomme Katja Järvinen. Kiitos siitä.

Kun maha oli täynnä, etsimme missä hyllyvälissä Timo nyt työskentelee. Menimme Eliaksen kanssa hänen avuksi hyllyttämään etikkapulloja, kahvia, suolaa, lihaliemikuutioita ja vaikka mitä. Ihan ei lavaa saatu tyhjäksi, kun paikalle tuli Aino Pokela. Aino halusi tehdä blogistani jutun heidän omiin mainoskanaviin, joten siirryimme tekemään haastattelua Prisman käytäville. Haastattelu oli helppo antaa / tehdä, sillä Ainon kanssa juttu luisti kun oltaisiin kauankin tunnettu. Kaikin puolin siis mukava tuokio, jonka loputtua menimme etsimään pomoamme toimistolta. Ei löytynyt, mutta saimme ohjeet siirtyä eläintarvikeosastolle Nooran avuksi. Nyt tyhjennettiin koiran- ja kissanruokia hyllyihin aina pienistä purkeista 20 kilon ruokasäkkeihin saakka. Hyllyt olivat taas pitkiä, mutta tavara oli sen verran isoa, että oikeat paikat löytyivät helpommin. Ainolle tuli palaveri väliin, joten Eliaksen kanssa tyhjäsimme melkein loput kamat paikoilleen ennen kun Aino pääsi palaverista jatkamaan meidän kanssamme.

Aino Pokela

Aino Pokela

Eläinten ruuista siirryimme kylmähuoneeseen, josta saimme korkeat tornit jogurttia, rahkaa ja vanukkaita. Nämä oli nyt määrä tyhjentää kylmähyllyihin. Tältä osastolta päivävuoro oli jo lähtenyt kotiin, joten teimme sitä loppuajan Eliaksen kanssa kahdestaan. Taas oli vähän vaikeuksia löytää tuotteiden oikeat paikat, mutta ajan kanssa kaikki löytyi. Tämä oli selkeästi hitaampaa ja vaativampaa hyllytystä kun muut, sillä hyllystä piti ottaa pois kaikki samanlaiset tuotteet ennen hyllytystä, jotta tuotteet menee oikeaan järjestykseen päivämäärien mukaan. Aikaa meni, mutta homma saatiin tehdyksi.

Jogurttisatsi

Jogurttisatsi

Jäljellä oli varttui työaikaa, joten istuimme Katjan kanssa vielä alas ja kävimme läpi kulunutta päivää. Kaikki oli ok, ja saimme hyvän käsityksen siitä, mitä tähän ammattiin kuuluu.

Prismassa tittelinä on myyjä, vaikka varsinaista kassatyöskentelyä ei tekisikään. Tässä kuitenkin laitetaan tavaraa esille myyntiin ja opastetaan asiakkaita tarpeen mukaan, eli toimitaan myyjinä. Timolle tulee parhaimmillaan yli 20 000 askelta päivässä, joten ihan huono kunto tässä ei voi olla. Koska hyllyt ovat myös lähes lattian tasosta lähtien, on tässä hommassa myös paljon konttaamista.

Kiitos Prisma, Katja, Timo, Aino, Noora ja koko muu henkilökunta.

KENELLE AMMATTI SOPII

Tämä on pitkälti itsenäistä työskentelyä, ja homma sopii järjestelmälliselle ihmiselle. Vaatii hyvää fyysistä kuntoa. Homma on leppoisaa ja sitä saa tehdä omaan tahtiin ilman, että joku hengittää niskaan. Mikäli etsit rauhallista duunia, mutta olet silti nopea ja sopeutuvainen myös hektisiin päiviin, tätä ammattia kannattaa harkita.

Minkä nuorenaa oppii...

Minkä nuorenaa oppii…

Muumi-fanien oma osasto

Muumi-fanien oma osasto

Vähän kauneutta lisäämään

Vähän kauneutta korostamaan

Tom of Finland

Tom of Finland

Aikuisten herkkuosasto

Juuston ystävien herkkuosasto

Huhuuuu!

Huhuuuu!

Isot kodinkoneet ovat varastossa, muutoin kaikki pyritään saamaan suoraan hyllyyn

Isot kodinkoneet ovat varastossa, muutoin kaikki pyritään saamaan suoraan hyllyyn

Tervetuloa Prismaan

Tervetuloa Prismaan – (kuvat Studio ihana)