Päivä 16 jäi hyvin mieleeni, sillä oli tuhansien neliöiden kokoisessa pakastimessa. Aluksi vähättelin kylmyyttä, mutta muutaman minuutin jälkeen laitoin pipon päähän ihan suosiolla. Tästä jättimäisestä pakastimesta ja työpäivästä kirjoitin aikoinaan seuraavasti.

Päivä 16 meni eilen keskiviikkona sisähommissa, mutta pakkasta oli silti -23 astetta. Tämän erikoisen päivän työskentelin Pakastamo Oy -nimisessä pakkashallissa, ja päivän titteliksi tuli varastomies. Päiväni alkoi Tuusulan toimipisteeltä 7:00, ja vastassa minua oli päivän pomoni, työnjohtaja Kimmo Panuma.

VARASTOMIES

Varastomiehen titteli kertoo aika paljon mistä ammatista on kyse, mutta toimenkuva riippuu monesta asiasta. Yritys voi olla pieni tai suuri, varastossa voidaan keräily hoitaa käsin, kuljettimilla tai miten missäkin, riippuen myös mitä varastoidaan. Toimenkuvaan vaikuttaa myös se millä osastolla toimit (keräily, saapuva tavara, lähtevä tavara).

Pakastamo Oy:ssä toimenkuvaani kuului mm. työtehtävän vastaanotto, keräilyn esivalmistelu (paperihommia), keräily, kelmuttaminen ja loppukuittaus.

Tavaraa tulee, tavaraa menee

Tavaraa tulee, tavaraa menee

PAKASTAMO OY

Pakastamo Oy on sitoutumaton, teollisuudelle sekä kaupanalalle varastointia ja pakastuspalvelua tuottava yritys. Vuonna 1958 perustettu yritys toimii Helsingissä, Vantaalla, Tuusulassa ja Forssassa.

Pakastamo Oy tarjoaa yhteistyökumppaniensa kautta Suomen kattavimman lämpötilasäädeltyjen tuotteiden jakelulogistiikan koko valtakunnassa. Yritys tarjoaa tehokasta varastointia sekä nopean toimitusrytmin.

Vuodessa varasto käsittelee 250 000 lavaa ja yli 6,6 miljoonaa laatikkoa.

Pakastamon nettisivuille pääset tästä.

Pakastamo Oy

Pakastamo Oy

PÄIVÄNI VARASTOTYÖMIEHENÄ

Tälle työpäivälle Elias ei päässyt mukaan, joten suuntasin omin nokkineni kohti Tuusulassa sijaitsevaa pakastamoa. Olin paikalla 6:50, eli juuri sopivasti etuajassa. Duunipäivä alkoi kello 7, ja tällöin minut vastaanotti työnjohtaja Kimmo Panuma.

Ensin vaihdettiin muutama sana tulevasta päivästä, juotiin kahvit ja tutustuttiin turvallisuusohjeisiin. Seuraamme liittyi myös varastoesimies Jon Liljeström. Kun tärkeimmät turvallisuusohjeet oli ymmärretty, Kimmo lähti esittelemään yrityksen tiloja. Hallissa oli selvät ohjeet miten kävellään ja missä kävellään, jotta ei jouduta törmäyskurssille trukkien kanssa.

Sitten sain kengät, haalarit, takin, tuplahanskat sekä kuulosuojaimet jotta selviän tulevasta päivästä : ) Kun varusteet oli niskassa, suuntasimme monen tuhannen neliön kokoiseen pakkaseen. Koko hallissa on -23 astetta, eli ei välttämättä mikään kesäfiilis. Aluksi pakkanen ei tuntunut kamalan pahalta, en laittanut edes pipoa päähän. Muutamassa minuutissa kuitenkin tuli sen verran vilu, että oli pakko laittaa haalarit kunnolla ja pipo korville.

Ei näytä pakastimelta, mutta -23 astetta siellä vain on

Ei näytä pakastimelta, mutta -23 astetta siellä vain on

Kimmon piti siirtyä omien työhommien pariin, joten minut luovutettiin varastotyöntekijä Henryn avuksi (vaivaksi). Normaalisti keräilytehtäviä ei saa itse valita, vaan ne otetaan siinä järjestyksessä kun ne on jonossa odottamassa. Tämä oli kuitenkin poikkeus, sillä Henry sai valita hommat siten, että näen vähän kaikenlaisia keräilyhommia.

Ajopelinä oli keräilykone, eli lavansiirtotrukki.

Varikko

Varikko

Varastomies noutaa työtehtävän, jonka jälkeen katsotaan vähän mitä tuotteita pitää kerätä, mikä olisi sopivan kokoinen lava (ellei sitä erikseen mainita tai jos kyseessä ei ole rullakkokeräys) ja sitten alkaa keräily.

Keräily alkaa

Keräily alkaa

Halli oli iso, halli talvisen raikas ja ammatti oli minulle lähes tuntematon, joten suuntavaisto saattoi välillä kärsiä. Lähinnä sen huomasi siitä, että vaikka hyllyrivit oli akkosjärjestyksessä ja numeroitu, oli välillä vaikea hahmottaa mistä kohdasta pitäisi mennä ja mihin pysähtyä.

Keräily kuullostaa kamalan helpolta, mutta se vaatii todella hyvää kuntoa, muistia ja tässä tapauksessa lisäksi tottumista työskentelyolosuhteisiin. Saatat nostaa yli 10 000 kiloa laatikoita kyytiin päivässä, joten on myös tärkeä opetella käyttämään jalkoja eikä selkää.

Henryllä homma meni näin: työtehtävä tiskiltä, tsekkaus mitä kerätään ja mihin, lava trukille ja kohti keräilylistan ensimmäistä tuotetta. Yritin kyllä pysyä perässä, mutta ennen kuin olin edes selvillä montako laatikkoa kerättävää tuotetta tulee kyytiin, Henry oli jo saanut kamat kyytiin ja oli jo seuraavan tuotteen kohdalla : ) Jos lavalle kerättiin vaikkapa 10 eri tuotetta ja yhteensä 40 laatikkoa, Henry olisi jo kuitannut kamat lähetysalueelle kun minä kerään tuotetta numero kaksi.

Normikeräily oli kuitenkin itsessään simppeliä, varsinkin jos muistaa ulkoa missä on mitäkin tuotetta ja jopa sen, minkä muotoinen tai värinen laatikko on. Normikeräyksen hankalin osuus on se, että pitäisi jo työlistaa katsoessa tietää miten eri kokoiset ja painoiset laatikot asetellaan lavalle jotta kamat on tiiviisti eikä pinot sorru. Jos kasauksen tekee väärin, niin siinä menee aikaa kun alat purkamaan sitä ja kasaamaan uudelleen.

Keräys valmis

Keräys valmis

Kun muutama setti oli kerätty, lähdimme Kimmon kanssa lounaalle lähiravintolaan. Maha täyttyi jättimäisistä lihapullista, muusista ja salaatista. Tästä meninkin sitten suoraan seuraamaan mitä työjohtajan ammattiin kuuluu. Päälimmäiseksi jäi mieleen, että toimistossa oli lämmin : )

Kun olin seuraamassa työjohtajan hommia, Henry kiri sillä aikaa kiinni päivätavoitettaan kun en ollut mukana hidastamassa… kunnes liityin taas mukaan.

Keräilyjä tehdään muutamalla eri tavalla, riippuen esimerksiksi siitä, kuka on asiakas, miten jako tehdään ja käytetäänkö lavaa vai rullakkoa. Yhdessä keräilytehtävässä oli sellaisia tuotteita, jossa oli muuttuva tuotenumero ja -paino, mikä tarkoitti sitä, että piti merkitä ylös millä tuotenumeroilla kamat lähtee. Koska myös paino oli muuttuva, laskettiin paljonko vaikka 13 laatikkoa lihatuotetta painaa yhteensä, ja vielä erikseen painot tuotenumeroiden mukaan. Nämä samat tiedot merkataan myös koneelle, jolloin kaikki tietävät myös myöhemmin mistä tuote-erästä lihat toimitettiin kauppaan ja paljonko sitä meni jne.

Lämpimät työvaatteet

Lämpimät työvaatteet

Pakastamo Oy on siitä harvinainen yritys, että he palkkaavat kesätyöntekijöiden joukkoon myös pari sellaista nuorta, joilla ei ole minkäänlaista aiempaa työkokemusta. Koska moni yritys ei ota töihin ilman työkokemusta, on Pakastamo Oy:n tarjoama mahdollisuus erittäin tärkeä. Mistä sitä saa työkokemusta, jos ei saa työtä ilman kokemusta?

Kokematon apulainen (kuten minä) laitetaan aina viikoksi ammattilaisen seuraksi, jonka jälkeen alkaa pärjäämään omatoimisesti (vaikka tehokas työskentely vaatiikin huomattavasti pidemmän kokemuksen). Voin kuitenkin sanoa, että päivän opettelulla ei ihan vielä yksin pärjää. Tai ehkä normikeräily onnistuisi pienen suunnistamisen jälkeen, mutta enemmän ajatustyötä vaativat keräilyt saattaisi aiheuttaa ongelmia. Kaikki numerot, lyhenteet ja koodit ei vaan jäänyt päähän yhdessä työpäivässä.

Päivä oli virkistävä, ja luulen että -23 asteen lämpötilalla oli jotain tekemistä tämän asian kanssa. Pakkashallissa pärjää kuitenkin hyvin jos varustus on vain oikea. Itsellä paleli vain naama jonkin verran, koska en laittanut kommandopipomaista kasvosuojaa. Pakastamossa ei ole mitään pakollisia taukoja, vaan jengi saa mennä lämpöisiin tiloihin aina kun siltä tuntuu. Tällaisen päivän jälkeen ulkona olleet muutamat pakkasasteet tuntuivat tosi lämpimältä, ihan kun olisi ollut kesä : )

Kiitos Pakastamo Oy, Kimmo, Jon, Henry ja päivän viimeiset vinkit antaneelle Satulle.

OMA ARVOSANA

Pakastamossa ei minulla ollut juurikaan itsenäistä työskentelyä turvallisuussyistä, joten vaikea sanoa mikä olisi sopiva arvosana. Opin kyllä periaatteet miten homma toimii, vaikka hidas olinkin. Päästäisin itseni kuitenkin luokalta.

MITÄ OPIN?

Opin entistä paremmin miten tavara päätyy valmistajalta loppupeleissä kauppoihin, opin miten keräilyduuni tulee tehdä (vaikka en sitä ehkä vielä osaisi käytännössä kamalan hyvin), miten kylmäketju säilytetään, miten tuotteiden liikkuvutta seurataan ja kuinka vaativa ja erikoinen paikka on työskennellä tavaratalon kokoisessa pakkastimessa. Opin taatusti myös muuta, mutta kaikkia ei vain saa aina kirjoitettuna ulos.

KENELLE AMMATTI SOPII?

Työ vaatii tarkkuutta, huolellisuutta ja ahkeraa työasennetta. Pystyt työskentelemään itsenäisesti ja porukassa, ja olet kiinnostunut oppimaan uutta alasta. Tärkeintä on kuitenkin olla motivoitunut reippaalla työasenteella ja halu tehdä nopeatempoista työtä vaativissa olosuhteissa. Mikäli pakkasvarasto kiinnostaa, et luonnollisesti pelkää jos päivän päätteeksi nenä on hieman punainen.

Tuhansia neliöitä käytäviä ja tavaraa, miten ihmeessä ne voi muistaa ulkoa

Tuhansia neliöitä käytäviä ja tavaraa, miten ihmeessä ne voi muistaa ulkoa?

Kun keräily oli valmis, se kuitattiin ja kamat oli valmiina rekan kyytiin

Kun keräily oli valmis, se kuitattiin ja kamat oli valmiina rekan kyytiin (Kuvassa Henry)

Jäätelöä, lihaa, pizza-aineksia ja paljon, paljon muuta

Jäätelöä, lihaa, pizza-aineksia ja paljon, paljon muuta.